LUKU 12, sivut 149-163

"Naisella on kapeat kasvot, violettia ja mustaa varjoa läikkyy niillä. Se muistuttaa Veeraa. Samat kuilumaiset silmät, joihin katse putoaa eikä löydä pohjaa."

"Kello kolme aamuyöllä pysähtyi Veeran sydän. Kukaan ei osannut aavistaa. Muutos mielentilassa oli ollut selkeä mutta hämäävä. Veera oli halunnut jo pidempään pois Niemestä. Se oli jaksanut ponnistella näyttääkseen hyväkuntoiselta. Terapian, lääkityksen ja hoitojen uskottiin vihdoin purevan."

Reetta ja Pilvi kiertävät museossa, ja pysähyvät taulun kohdalle jossa on naisen kuva. Siitä Reetalle tulee mieleen Veera. Veera oli vakuutellut parantuneensa Niemessä, mutta todellisuudessa hän oli vain suunnitellut kuolevansa. Veera oli hukkunut, mutta joku ohikulkija oli huomannut Veeran nopeasti. Mitään ei ollut enää kuitenkaan tehtävissä.
Reetta haki Veeran tavarat jotka olivat jääneet Niemeen, ja hoiti hautajaisetkin yksin. Kenellekään ei saanut kertoa Veeran kuolemasta, paitsi Auralle oli pakko. Muille kerrottiin Veeran parantuneen ja olevan taas kotona.
 

Luku kaksitoista oli mielenkiintoinen siihen asti, kunnes selvisi että Veeran tarina oli ilmeisesti vain Reetan kuvitelmaa, joka tuli mieleen museossa olevasta taulusta. Tai sitten se oli totta ja Veera on oikeasti päässyt Niemestä, ja hukkunut jokeen. En ole varma vielä, mikä on totta. Ehkä se selviää seuraavissa luvuissa. 

LUVUT 9, 10 JA 11, sivut 107-148

Aura pyörii edelleen tavaratalossa. Tapansa mukaan hän pohtii syvällisiä asioita kuten onko totta ja valhetta, onko kylmää ja kuumaa. Hän saa idean mennä kysymään kaupan asiakkailta, onko olemassa hyvää ja pahaa. Mies jolta Aura kysyi, häkeltyi eikä oikein osannut sanoa mitään. Aura ajatteli, että syy oli siinä kun nyt on tiistai. Tiistai on omituinen päivä. Yhtenä tiistaina Aura oli herännyt ja huomannut taas uuden miehen keittiössä. Mies oli kutsunut itseään Kiluksi. Kilu piti Aurasta ja Aura piti Kilusta. Kilu olisi ollut hyvä isä Auralle. He olisivat voineet muuttaa perheenä Jyväskylään. Harmi, ettei äiti ollut halunnut muistaa koko miestä enää, kun Aura joskus puhui hänestä.
                 Reetta ja Pilvi ovat edelleen yhdessä. Reetta on huonolla tuulella, häntä suututtaa jokainen asia. Ulkona on alkanut sataa ja pari salamaakin on jo välähtänyt. Entä jos Aura on puun alla piilossa? Entä jos Auraan osuu salama? Osaako Aura mennä edes suojaan?
Reetan ajatukset menevät taas äitiin. Äiti olisi pelastanut Auran ja he olisivat nyt yhdessä pelaamassa korttia kotona, jos äiti olisi terve. Äidille sai kertoa kaikki huolet, ja äiti lohdutti. Äitiin sai aina luottaa. Äiti soitti usein pianolla rauhallisia, kauniita kappaleita. Eräänä päivänä ulosottomiehet kuitenkin kantoivat pianon pois äidiltä. Äiti oli silloinkin kummallisen tyyni.
Sitten äiti kumminkin muuttui.

Viime päivinä lukemiseni on vähän tökkinyt. Tapahtumat venyvät ja venyvät. Myös kuvailua on paljon ja osa mielestäni täysin turhaakin. Kirja pomppii paljon tapahtumista ja välillä minun piti palata muutamia sivuja taakse päin että ymmärsin lukemaani. Näissä kolmessa luvussa oli yhteensä melkein 40 sivua eikä siinä ehtinyt tapahtua oikein mitään uutta.

LUVUT 6, 7 JA 8, sivut 86-106

Luku 6
Auraa kuulutetaan tavaratalossa, mutta se ei tuota tuloksia.
Koko luku keskittyy oikeastaan Reetan ystävään Pilviin ja siihen miten hän rakastaa taidetta, maalauksia ja maalaamista. Reetta saa Pilvin mukaansa Auran etsintöihin.

Luku kuusi oli muihin verrattuna lyhyt luku. Se oli kahden sivun pituinen.

Luku 7
Kun Reetta ja Pilvi lähtevät tavaratalosta, samassa Aura saapuu tavarataloon. Aura menee pienelle leluosastolle joka pursuaa leluja. Leluista tulee mieleen eräs aamu, kun Aura heräsi sinisiin vilkkuviin valoihin ja kovaan hälytyssireenin ääneen. Aura oli etsinyt äitiä jotta olisi voinut kysyä mitä tapahtuu, mutta sitten muisti ettei äiti ollut kotona. Talon edessä oli paljon uteliaita kauhistelemassa. Siellä oli kolme ihmispäätä. Aura ei osannut varmaksi sanoa mitä silloin oli oikeasti tapahtunut. Tarinoita hän oli kyllä kuullut paljon erilaisia.

"Poliisit pyörivät kadulla aamuun asti. Aura pohti, kumpi oli lapselle parempi: nähdä pää ilman ruumista vai ruumis ilman päätä. Hän oli iloinen ettei ollut nähnyt kumpaakaan."

Tuo lainaus jäi mieleeni. Aloin pohtimaan oikeasti mitä kirjassa olisi tapahtunut, jos Aura olisi nähnyt irtopäitä tai ruumiita ilman päitä. Olisiko Auran mielenterveydelle käynyt jotain? Olisiko Reetta joutunut huolehtimaan siitäkin, ettei Auran ongelmia saada selville? Reetan ja Auran pitää kuitenkin nyt jo pitää huoli siitä ettei sosiaalityöntekijät saa heitä tietoonsa.

Luku 8
"Reetta haukkaa viineriään. Reetta sulkee silmät voidakseen tuntea makunautinnon voimakkaampana. Ilo loppuu kuitenkin lyhyeen, kun mieli palauttaa hänet ajattelemaan Auraa.
Onkohan siskolla nälkä?
Osaako se ostaa mitään, onko sillä rahaa?
Kiusasiko joku Auraa esikoulussa? Reetasta tuntuu pahalta sanoa, ettei hän tiedä."

Reetta ja Pilvi istuvat kahvilassa. Pilvi kyselee Reetalta Aurasta jotta voisi auttaa paremmin etsinnöissä. Pilvin kysymyksistä tulee Reetale tulee mieleen Veera, äiti. Hän alkaa muistelemaan niitä aikoja, kun äiti viinapullo toisessa kädessä paistoi tavaroita, raivosi ja löi. Useimmiten se tapahtui keskellä yötä. Reetta joutui monet kerrat kuuntelemaan äidin tarinoita ja valituksia humalassa. Jos
Reetta ei valvonut, äiti raivosi ja löi enemmän. Silloin yleensä Aura nukkui, tai jos hän ei saanut unta, hän esitti nukkuvaa ettei äiti tulisi hänen huoneeseensa. Joskus Aura pelkäsi äitiä, mutta Reetta oli tottunut siihen käytökseen.

Luku kolahti itseeni. Olisi kamalaa olla Reetan tilanteessa, että huolehtisin siskostani peläten että sosiaalityöntekijät tulevat ovelle. Samaan aikaan äiti olisi suljetulla osastolla alkoholiriippuvuutensa takia, eikä isästä olisi tietoakaan.
Nyt kirjassa alkaa jo tapahtua, eikä luvut enää tunnu niin pitkäveteisiltä ja tylsiltä.

LUVUT 4 JA 5, sivut 59-85

Reetta jää rappuun hetkeksi Pilvin luota tultuaan. Rapussa vastaan tulee humaltunut mies joka huutelee Veeraa, Reetan ja Aura äitiä heidän ovellaan. Kukaan ei avaa miehelle ovea.
Reetta miettii mitä tekisi jos hän olisi Aura. 7-vuotiaana takana olisi jo monta sijaiskotia.
Reetta nousee bussiin. Matkalla hän pohtii lisää Auraa ja heidän yhteisiä hetkiään. Joihinkin niistä kuului äitikin. Silloin kun ei ollut tekemistä, Reetta ja Aura kirjoittivat erilaisia listoja. Listoja oli muunmuassa pelottavista asioista, komeimmista kotona käyneistä poliiseista, pahimmista mokista ja rumimmista naapureista.
Reetta jää bussista pois tavaratalon kohdalla. Hän käy kiertämässä tavaratalon Auran löytymisen toivossa. Auraa ei löydy.
                   Aura istuu edelleen bussissa. Hän miettii Jumalaa, esikoulua ja isosiskoaan. Aura muistelee pyhäkoulua, jossa oli ja josta Reetta yleensä haki hänet kotiin. Yhtenä päivänä Auran ollessa pyhäkoulussa, äiti oli jättänyt keittiön pöydälle lapun. Silloin äiti oli lähtenyt Niemeen.

Bussi tulee päätepysäkille, mutta Aura päättää jäädä bussiin ja mennä takaisin keskustaan päin. Pian pitää päättää minne Aura menee.

Nyt alkaa jo selviämään enemmän asioita, esimerkiksi että Niemi on mielisairaala, jossa Auran ja Reeta äiti on. Kirja etenee edelleen hitaasti ja tapahtumat pomppivat asiasta toiseen.

LUVUT 2 JA 3, sivut 31-58

Reetta on huolissaan kadonneesta pikkusiskostaan. Niin huolissaan että vain kiukuttelee ja huutaa jokaiselle. Auran katoamisesta on ilmoitettu poliiseille ja sosiaalityöntekijöille.
Reetta aloittaa etsinnät Auran esikoulusta. Seuraavaksi hän etsii kotoa, joka on vähän sotkuinen nyt kun äiti on Niemessä eikä kotona. Auraa ei löydy edes keittiöstä piirtämästä kuten yleensä. Reetta käy myös samassa rapussa asuvan Auran ystävän Pilvin luona kysymässä olisivatko he nähneet pikkusiskoaan.
                    Aura istuu edelleen bussissa toivoen että pääsee Jyväskylään. Matkalla Aura pohtii kaikenlaista, kuten naapureitaan kerrostalossa. Mieleen juolahtaa rouva Ovaskainen. Nainen, joka

vihaa lapsia. Hän vihaa erityisesti lapsia joilla on Ovaskaisen mielestä hullu äiti. Aura on kyllä yrittänyt sanoa ettei äiti ole hullu, mutta silloin rouva Ovaskainen on vain nauranut makoisasti.

Lukeminen sujuu ihan hyvin, kirjaa lukiessa pitää pitää ajatus koossa koko ajan, jotta pysyy tapahtumissa mukana. Mielestäni kolmas luku oli tähän astisista mielenkiintoisin. Edelliset ovat olleet vähän pitkäveteisiä, mutta tämä luku meni nopeasti vaikka sivumäärä oli suunnilleen sama. Edelleen kirja on välillä vähän vaikea, kun asiat ja tapahtumat hyppii niin paljon.

LUKU 1, sivut 5-30

Aura on päättänyt lähteä yksin bussilla Jyväskylään. Aura on varma, ettei häntä osata etsiä Jyväskylästä. Matka tukahduttavan kuumassa linja-autossa tuntuu pikkuisesta Aurasta pitkältä, mutta matka kuluu nopeammin, kun ajattelee esikoulukavereita ja opettajia, Reettaa ja tietenkin äitiä ja vähän isääkin vaikkei Aura tiedä hänestä mitään.

                                                                           

Tänään aloitin lukemaan kirjaa. Aloittaminen ei ollut vaikeaa. Kun luin ensimmäisen luvun, teki mieli lukea heti lisää. Tarinaan ei ihan heti päässyt mukaan, mutta kolmen - neljän sivun jälkeen alkoi ymmärtämään juonta. Ainakin vielä tässä vaiheessa tarina etenee erittäin hitaasti. Vaikka luvussa oli 25 sivua, paljon ei ehtinyt tapahtua. Paljon pitkäveteisiä kuvailuja ja kerrontaa, mutta silti kirja kiinnostaa niin paljon että haluaa lukea eteenpäin. Kirja vaikuttaa erittäin todentuntuiselta, tuntuu kuin kirja perustuisi tositapahtumiin.

"Ei ole mitään hätää, Aura sanoo itselleen. Mitäpä hätää tässä olisi: hän on vihdoin matkalla vapauteen. Kaiken kukkuraksi juuri tänään on sellainen päivä, että kaikki tämän ikäiset ja tämän kokoiset lapset ovat rauhoitettuja ja saavat mennä minne tahtovat.
Se on melkein totta.
Totta on tämäkin: Aura on päättänyt matkustaa Jyväskylään yksin. Jyväskylä on 149 kilometrin päässä, mutta se on vaivan arvoista, sillä Jyväskylässä kukaan ei sano ketään hulluksi."