LUKU 21, sivut 252-278

Sataa vieläkin ja Aura istuu sateen suojassa Lurppa kainalossaan.
Hän kaivaa repustaan vanhan piirrustusvihkonsa, joka on ihan täynnä piirrustuksia. Niin täynnä ettei sinne mahtuisi enää yhtään piirrustusta.
"Lurppakin on utelias, se painaa kuonon Auran syliin ja kurkkii piirrustuksia. Siinä on kahdeksan äitiä piirrettynä samalle sivulle. Aura laskee piirrustukset, vaikka tietää laskemattakin. Kahdeksan on äidin onnennumero. Hän on piirtänyt kahdeksan erilaista äitiä samalle sivulle. Jokainen niistä on yksinään kuva äidistä, mutta vasta yhdessä ne kaikki ovat äiti."
Ensimmäinen kuva on värikkäin. Äidillä on kiiltävät kastanjanruskeat hiukset ja äiti hymyilee. Siinä kuvassa äiti on iloinen.
Toisessa kuvassa äiti on juhlimassa naapurin tädin kanssa. Äidillä on kruunukorkki-pullo kädessä.
Kolmas kuva on kuva äidistä joka on jo humalassa, kuvaan on piirretty myös olutpullo.
Neljännessä kuvassa äidillä on kolme päätä. Se kertoo siitä ajasta, kun äiti sairastui. Äiti kuuli ääniä, näki näkyjä ja oli sekava. Äiti oli mennyt Auran sanojen mukaan kuplan sisään.
Seuraavassa kuvassa äiti on hiljainen. Silloin äiti ei puhunut eikä ollut läsnä.
Kahdeksas kuva on suttu äidistä ja ambulanssista. Aura on piirtänyt ambulanssiin myös vilkut ja sireenin, vaikka oikeasti äitiä oli viety aika hiljaa ambulanssilla. Aura tiesi että vain sellaisia viedään lujaa sairaalaan joilla on mahdollisuus parantua ja selvitä.
Niemeä Aura ei ollut piirtänyt koska hän ei koskaan ollut käynyt siellä.
Yhtenä päivänä äiti oli tullut kotiin kauppakasseja kantaen. Hän oli alkanut kokata ja ottanut pussista silakoita. Tähän asti kaikki oli näyttänyt normaalilta. Äiti oli irrottanut kaloilta silmät ja pudottanut ne kiehuvaan veteen, perunoiden ja kasviksien sekaan. Kun äiti oli syönyt kalansilmäsoppaa hyvällä ruokahalulla, Auraa ja Reettaa se oli lähinnä oksettanut. Tämän jälkeen äiti oli taas lähtenyt Niemeen.
Aura alkaa ajatella Jumalaa, kuolemaa ja äitiä sekä kaikkia muita läheisiä jotka olivat taivaassa. Aura uskoi vahvasti että kuoleman jälkeen on elämää. Repusta hän ottaa pienen rasian jossa on muunmuassa äidin vanha, ruosteinen mutta silti vielä terävä puukko. Alkaa ahdistaa ja Aura miettii mitä tapahtuisi jos puukko ihan vähän osuisi käsivarteen. Itkisikö Aura ja helpottaisiko se?
Ensimmäiset veripisarat, ja Aura purskahtaa itkuun. Hän itkee niin vuolaasti että posket ovat aivan märät. Aura on samalla surullinen mutta myös iloinen; hän osaa itkeä taas! Auran olo helpottuu ja tuntuu että suuri taakka on pudonnut Auran harteilta. Aura ei huomaa, että Reetta on ilmestynyt hänen eteensä.
Ensin Reetta kiroaa, mutta sitten hyppää halaamaan Auraa ja rutistaa Auraa niin lujaa että Aura tuntee kuristuneen. Reetan mukana kulkenut pitkätukkapoika soittaa taksin heille ja he lähtevät takaisin kotiin. Aura kertoo mitä kaikkea on tehnyt ja missä hän on seikkaillut. Reetta lupaa jatkossa pitää paremmin huolta Aurasta eikä ikinä hylätä häntä.

Kirjan viimeinen luku oli samaan aikaan hauska, surullinen, onnellinen, tunteita herättävä, järkyttävä ja kaikkea siltä väliltä. Kun luin kohtaa jossa Aura katselee piirrustusvihkoaan, itselläni nousi tunteet pintaan jälleen. Mielestäni kamalaa, kun niin pieni tyttö on katsellut omaa äitiään humalassa, sairaalassa, kotona mielenterveysongelmien kanssa ja hänen on pitänyt pitää kaikki se sisällään ettei sosiaalityöntekijät kuulisi. Kaiken kruunasi se, kun 7-vuotias tyttö miettii puukko kädessä vetävänsä muutaman viillon käsivarteen.
Kokonaisuudessaan kirja oli loistava. Lopulta aloin kyllä tykkäämään kirjasta, alun pitkäveteisyyden jälkeen. Vaikka aluksi ajattelin etten jaksa lukea tällaisesta aiheesta kokonaista kirjaa, tämä paljastui hyväksi kirjaksi. Tykkäsin siitä, että suunnilleen joka toinen luku kertoi Aurasta, ja joka toinen Reetasta. Sillä tavalla sitä jaksoi lukea, kun ei koko aikaa ollut samaa asiaa.

LUVUT 19 JA 20, sivut 229-251

Auran luokse tulee koira ilman omistajaa, nälkäisen näköisenä ja hihna roikkuu perässä. Koira on kiltti ja se istuu kun Aura käskee. Aura tulee iloiseksi kun sai ystävän. Hän nimittää koiran Lurpaksi. Aura silittelee koiraa ja alkaa samalla kertomaan sille menneistä jouluista. Koira istuu ja kuuntelee Auraa tarkasti, kuin se ymmärtäisi Auraa täysin.

Jouluaatot alkoi aina täydellisesti. Kaikki olivat iloisia ja selvinpäin. Joskus oli vaan Aura, Reetta ja
äiti, joskus mukana oli myös joku äidin sen hetkisistä miesystävistä. Kun päivää kului eteenpäin, ja kun esimerkiksi punaviinilasi kaatui ja valkoinen pöytäliina likaantui, äiti raivostui. Hän raivosi ja syytti jokaista, huusi, heitteli tavaroita. Ja tietenkin alkoi myös juoda.

Joulupäivänä äiti nukkui koko päivän.

Tapaninpäivänä otettiin joulu uusiksi. Silloin joulun vietto yleensä onnistui, ja joka vuosi äiti lupasi ryhdistäytyä, hankkia töitä tai mennä opiskelemaan. Se ei koskaan toteutunut.

Reetta on edelleen etsimässä Auraa. Viime illan juhlista tuttu pitkätukkapoika tulee Reettaa vastaan ja alkaa kysellä juhlista. Reetta vaan mumisee vastaukseksi, ja saa pitkätukkapojan mukaansa etsintöihin.

Näissä luvuissa oli mielestäni taas paljon ylimääräistä kerrontaa ja kuvailua, joten näissä luvuissa ei ehtinyt paljoa tapahtua. Mielenkiintoisinta oli, kun Aura muisteli jouluja. Sinänsä siinä ei tullut mitään uutta tietoa selville, mutta oli kiva lukea siitä että Veera oli yrittänyt kuitenkin ryhdistäytyä, tosin huonoin tuloksin. Jotenkin sen arvasi että Veera suuttuu ja juo myös jouluna.

LUVUT 16, 17 JA 18, sivut 205-228

Reetta herää kovaan päänsärkyyn. Mahassakin kiertää ja Reettaa kuvottaa. Reetta hipsii vähin äänin asunnosta pois. Hississä Reetta pyyhkii levinneitä meikkejä kasvoiltaan. Samassa kuuluu kolahdus ja hissi jää jumiin kahden kerroksen väliin. Valotkin sammuu. Se on sähkökatkos. Äänimerkki soi hississä ja kerrostalon käytävillä. Reettaa ärsyttää ja kiukuttaa. Aina hauskanpidon jälkeen harmittaa.
                        Aura istuu edelleen puun alla sateelta suojassa. On nälkä ja palelee. Sijaiskodissa oli aina niin lämmin ja kaapit täynnä ruokaa. Ensimmäiseen sijaiskotiin hän joutui, kun äiti ei tullutkaan kerran hakemaan Auraa päiväkodista. Myöhemmin selvisi että äiti oli ollut sammuneena kotisohvalla. Sijaiskodissa Auralla oli oma huone, jossa sai olla rauhassa ja jonka sai sisustaa itse kuten halusi. Oli kiva, kun oli puhtaita vaatteita aina kaapissa. Ainoa huono puoli oli, ettei äitiä eikä Reettaa ollut siellä.
                       Pian Reettakin oli sijaiskodissa, tosin eri paikassa. Reetan isä oli vankilassa ja äiti oli kuollut. Reetan perhe oli ihana, he pitivät Reettaa perheenjäsenenä ja antoivat hänen toipua rauhassa äidin kuolemasta. Perheen piti olla pysyvä perhe Reetalle. Pian perheen äidillä todettiin syöpä. Reetta ei halunnut kokea toistakin äidin menetystä. Reetta ei kuitenkaan ehtinyt löytää uutta sopivaa perhettä ennenkuin sijaisperheenkin äiti menehtyi.
Sen jälkeen Reetta ei ole löytänyt sopivaa perhettä, vaikka hän oli vuoden sisään viidessä perheessä.

Kirja ei kerro, miten Reetta pääsi sitten omilleen ja nyt huolehtii myös Aurasta. Ehkä Reetta sai vakuuteltua että on löytänyt perheen, kun hän lähti viimeisestä perheestä. Siihen en keksinyt mitään selitystä, miten alakouluikäinen Aura oli päässyt pois sijaisperheestä. Ehkä sekin selviää myöhemmin.
                      Aikaisemmin kirjaa lukiessa minulle jäi epäselväksi, oliko äiti Veera kuollut vai oliko se unta tai kuvitelmaa, mutta nyt selvisi että Veera on oikeasti kuollut. Ymmärsin, että Reetalla ja Auralla on eri isät, koska kirjassa puhuttiin ainoastaan että Reetan isä olisi vankilassa.

LUKU 15, sivut 186-204

Ukkostaa ja salamoi, Aura kyykistelee puun alla suojassa toivoen ettei salama osu häneen. Aura
kuluttaa aikaansa ja löytää takin taskustaan listan jossa on parikymmentä kaupunkia, jossa väkivaltarikoksia tapahtuu tavallista enemmän. Yhden kaupungin kohdalla on rasti. Siellä hän oli ollut ennenkuin oli saanut tietää että se oli tilaston toisella sijalla.

Aura lähti Ahvenanmaalle yhdessä äidin sekä hänen silloisen poikaystävänsä Kalervon kanssa. Reetta ei ollut lähtenyt mukaan. Ennen matkaa äiti oli juuri päässyt Niemestä. Äiti oli ihan eri ihminen, äiti piti kädestä ja halasi, piti sylissä ja oli iloinen. Äiti huolehti ja osti jäätelöä.

"Iltapäivällä äiti sanoi, ettei mene enää ikinä Niemeen, koska on parantunut ja voi hyvin eikä sekoile

yhtään enempää. Tässä vaiheessa se oli totuus. Myöhemmin kävi niin kuin totuudelle käy: se muuttuu todeksi."

Yhtenä iltana Ahvenanmaalla Kalervo ja äiti lähtivät baariin. Sieltä tullessaan äiti oli taas vanha oma itsensä. Äiti raivosi, tukisti, paiski tavaroita, ja huusi. Kalervo ei ollut tullut takaisin ainakaan äidin kanssa. Aura yrittää lähteä pakoon, mutta äiti oli tiukasti Auran tukassa kiinni. Aura esittää jälleen kerran vahvaa vaikka oikeasti äidin otteet sattuivat aivan valtavasti.

"Pöydänkulmia osui kylkiin, tuolin, selkänojia, ovenpieliä, oli vaikea ajatella. Äiti kiltti. Äiti kiltti. Älä enää. Anna anteeksi. Älä enää, äiti kiltti, sanoi Aura. Hän kieppui kuin hyrrä Veeran kädessä, hän kieppui kuin lasipuikko. Hän näki tähtiä, keltaisia, kultaisia, tuikkivia ja sädehtiviä. Tukkaa oli nyrkin täydeltä, kohta sitä olisi lattiallakin. Äiti kiltti."

Kalervo saapui paikalle ja repi äidin irti Aurasta, ja rauhoitti äidin. Seuraavana päivänä äiti oli taas Niemessä.

Äidin Niemeen joutumisen jälkeen Kalervosta ei ole kuulunut, ja Reetta on ollut kahdestaan Auran kanssa. He olivat pitäneet matalaa profiilia ettei naapurit saisi tietää missä äiti taas oli.

"Nyt kun ajattele asiaa, olisi ollut parempi jos Reetta olisi ollut mukana. Reetta onnistui aina rauhoittamaan äidin. Reetta on niin hitaalla, että sen seurassa kaikki muutkin hidastuivat."

Tätä lukua lukiessa tunteet nousivat pintaan ja luvun jälkeen piti oikeasti rauhoittua itsekin. Olin niin vihainen luvun luettuani, että itsekin yllätyin miten yksi kirja vaikuttaa itseeni niin paljon. Ajattelin vain että mitä jos tuo kaikki olisi totta, tai se olisi minun elämäni.  Onneksi kirja on vain satua.

LUVUT 13 JA 14, sivut 164-185

Auralla on nälkä. Hän katselee tavaratalon kahvilassa tarjolla olevia ruokia ja kahvilassa syöviä ja juovia asiakkaita. Auralla ei ole rahaa, joten hän käyttää mielikuvitustaan. Hän kertoo ystävällisen näköiselle naiselle miten hänen lemmikkietanallaan on nälkä ja se tarvitsisi ruokaa. Sillä hetkellä kun Aura on kaivamassa kuviteltua etanaa repustaan, nainen kiljahtaa ja peittää silmät käsillään. Silloin Aura saa otettua naisen ruuat ja hiipii hiljaa pois.
Auran mieleen juolahtaa kruunukorkki-illat, jotka olivat silloin kun äiti oli kylässä Päivin luona,
naapurissa. Siellä oli myös Auran ikäinen tyttö Roosa, ja yhdessä he kisasivat kumpiko sai enemmän viinapullon korkkeja kerättyä illan aikana.
                      Ulkona sataa, ja Reetta on jo luovuttamassa Auran etsinnät. Reettaa kiukuttaa. He kävelevät Pilvin kanssa kerrostalon pihalle, jonka parvekkeelta kuuluu musiikkia ja naurua. Reetta huomaa sen olevan puolituttunsa asunto, samalla kun parvekkeelta huutaa Reetan ikäinen poika ja kutsuu heidät mukaan juhliin. He päättävät mennä mukaan. Reetta alkaa juoda alkoholia niin että päässä pyörii enemmän kuin koskaan. Pilvi pysyy selvänä ja yrittää huolehtia Reetasta. Jossain kohtaa iltaa Pilvi lähtee Reetan pakottamana pois, kun Reetalle tulee juttua jonkun pojan kanssa.

                      Lukiessani näitä lukuja huomasin kirjassa yhden romantiikan piirteen. Kun ulkona on huono sää, ihmisilläkin menee huonosti, kuten kohdassa: "Taivaasta asvalttiin kaikki on sateella laveerattu, vesi pehmentää ääriviivat, sanoo Pilvi ja näyttää ilahtuneelta. Reetta ajattelee Auraa: sade on huuhtonut sen viemäriin tai sitten se on palannut jo ties milloin kotiin ja he Pilvin kanssa rämpivät syyttä suotta märkinä ympäri kaupunkia. Tämä on pahempaa kuin neulan etsiminen heinäsuovasta, ei kannata, annetaan olla, sanoo Reetta."
                      Aloin pohtimaan, onko mahdollista että Reetasta tulisi samanlainen kuin äidistään. Silloin kun ärsyttää, juodaan alkoholia ja sitten kaikki onkin hyvin. Jos se kierre jatkuu myös Reetalla, hän on pian vieroituksessa myös ja omat lapset heitteillä. Olisi myös kamalaa olla katsomassa kun oma äiti on juhlimassa naapurin tädin kanssa jokainen perjantai-ilta. Ehkä Aura on tottunut siihen kun on joutunut katsomaan koko lyhyen elämänsä äitiään sellaisessa kunnossa, eikä se Auraa hetkauttanut mitenkään. Millainen Aurasta olisi tullut jos Veera olisi pullia leipova ihana äiti joka laittaa lapsensa etusijalle?

LUKU 12, sivut 149-163

"Naisella on kapeat kasvot, violettia ja mustaa varjoa läikkyy niillä. Se muistuttaa Veeraa. Samat kuilumaiset silmät, joihin katse putoaa eikä löydä pohjaa."

"Kello kolme aamuyöllä pysähtyi Veeran sydän. Kukaan ei osannut aavistaa. Muutos mielentilassa oli ollut selkeä mutta hämäävä. Veera oli halunnut jo pidempään pois Niemestä. Se oli jaksanut ponnistella näyttääkseen hyväkuntoiselta. Terapian, lääkityksen ja hoitojen uskottiin vihdoin purevan."

Reetta ja Pilvi kiertävät museossa, ja pysähyvät taulun kohdalle jossa on naisen kuva. Siitä Reetalle tulee mieleen Veera. Veera oli vakuutellut parantuneensa Niemessä, mutta todellisuudessa hän oli vain suunnitellut kuolevansa. Veera oli hukkunut, mutta joku ohikulkija oli huomannut Veeran nopeasti. Mitään ei ollut enää kuitenkaan tehtävissä.
Reetta haki Veeran tavarat jotka olivat jääneet Niemeen, ja hoiti hautajaisetkin yksin. Kenellekään ei saanut kertoa Veeran kuolemasta, paitsi Auralle oli pakko. Muille kerrottiin Veeran parantuneen ja olevan taas kotona.
 

Luku kaksitoista oli mielenkiintoinen siihen asti, kunnes selvisi että Veeran tarina oli ilmeisesti vain Reetan kuvitelmaa, joka tuli mieleen museossa olevasta taulusta. Tai sitten se oli totta ja Veera on oikeasti päässyt Niemestä, ja hukkunut jokeen. En ole varma vielä, mikä on totta. Ehkä se selviää seuraavissa luvuissa. 

LUVUT 9, 10 JA 11, sivut 107-148

Aura pyörii edelleen tavaratalossa. Tapansa mukaan hän pohtii syvällisiä asioita kuten onko totta ja valhetta, onko kylmää ja kuumaa. Hän saa idean mennä kysymään kaupan asiakkailta, onko olemassa hyvää ja pahaa. Mies jolta Aura kysyi, häkeltyi eikä oikein osannut sanoa mitään. Aura ajatteli, että syy oli siinä kun nyt on tiistai. Tiistai on omituinen päivä. Yhtenä tiistaina Aura oli herännyt ja huomannut taas uuden miehen keittiössä. Mies oli kutsunut itseään Kiluksi. Kilu piti Aurasta ja Aura piti Kilusta. Kilu olisi ollut hyvä isä Auralle. He olisivat voineet muuttaa perheenä Jyväskylään. Harmi, ettei äiti ollut halunnut muistaa koko miestä enää, kun Aura joskus puhui hänestä.
                 Reetta ja Pilvi ovat edelleen yhdessä. Reetta on huonolla tuulella, häntä suututtaa jokainen asia. Ulkona on alkanut sataa ja pari salamaakin on jo välähtänyt. Entä jos Aura on puun alla piilossa? Entä jos Auraan osuu salama? Osaako Aura mennä edes suojaan?
Reetan ajatukset menevät taas äitiin. Äiti olisi pelastanut Auran ja he olisivat nyt yhdessä pelaamassa korttia kotona, jos äiti olisi terve. Äidille sai kertoa kaikki huolet, ja äiti lohdutti. Äitiin sai aina luottaa. Äiti soitti usein pianolla rauhallisia, kauniita kappaleita. Eräänä päivänä ulosottomiehet kuitenkin kantoivat pianon pois äidiltä. Äiti oli silloinkin kummallisen tyyni.
Sitten äiti kumminkin muuttui.

Viime päivinä lukemiseni on vähän tökkinyt. Tapahtumat venyvät ja venyvät. Myös kuvailua on paljon ja osa mielestäni täysin turhaakin. Kirja pomppii paljon tapahtumista ja välillä minun piti palata muutamia sivuja taakse päin että ymmärsin lukemaani. Näissä kolmessa luvussa oli yhteensä melkein 40 sivua eikä siinä ehtinyt tapahtua oikein mitään uutta.