LUVUT 19 JA 20, sivut 229-251

Auran luokse tulee koira ilman omistajaa, nälkäisen näköisenä ja hihna roikkuu perässä. Koira on kiltti ja se istuu kun Aura käskee. Aura tulee iloiseksi kun sai ystävän. Hän nimittää koiran Lurpaksi. Aura silittelee koiraa ja alkaa samalla kertomaan sille menneistä jouluista. Koira istuu ja kuuntelee Auraa tarkasti, kuin se ymmärtäisi Auraa täysin.

Jouluaatot alkoi aina täydellisesti. Kaikki olivat iloisia ja selvinpäin. Joskus oli vaan Aura, Reetta ja
äiti, joskus mukana oli myös joku äidin sen hetkisistä miesystävistä. Kun päivää kului eteenpäin, ja kun esimerkiksi punaviinilasi kaatui ja valkoinen pöytäliina likaantui, äiti raivostui. Hän raivosi ja syytti jokaista, huusi, heitteli tavaroita. Ja tietenkin alkoi myös juoda.

Joulupäivänä äiti nukkui koko päivän.

Tapaninpäivänä otettiin joulu uusiksi. Silloin joulun vietto yleensä onnistui, ja joka vuosi äiti lupasi ryhdistäytyä, hankkia töitä tai mennä opiskelemaan. Se ei koskaan toteutunut.

Reetta on edelleen etsimässä Auraa. Viime illan juhlista tuttu pitkätukkapoika tulee Reettaa vastaan ja alkaa kysellä juhlista. Reetta vaan mumisee vastaukseksi, ja saa pitkätukkapojan mukaansa etsintöihin.

Näissä luvuissa oli mielestäni taas paljon ylimääräistä kerrontaa ja kuvailua, joten näissä luvuissa ei ehtinyt paljoa tapahtua. Mielenkiintoisinta oli, kun Aura muisteli jouluja. Sinänsä siinä ei tullut mitään uutta tietoa selville, mutta oli kiva lukea siitä että Veera oli yrittänyt kuitenkin ryhdistäytyä, tosin huonoin tuloksin. Jotenkin sen arvasi että Veera suuttuu ja juo myös jouluna.